sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Oi kaunis odotus

Tärkeää ihmistä odottaa vaikka vähän kauemminkin.






Enkelille siivet


Syysloman loppuun ehdimme vielä pohjoisen mummolaankin. Mummolla ei tekemätöntä hetkeä yleensä ole ja tälläkin kertaa valmisteilla oli enkeleitä. Päätin seurata enkelin luomisprosessia. Tässä teillekin kuvamakupalat.




Samaan aikaan kun vieressä syntyi ihanien enkelten parvi, sain minä aikaan seuraavanlaista "taidetta". Joopa-joo.




perjantai 29. lokakuuta 2010

Mummulaa ja koruja


Syyslomaa kävimme viettämässä Mummulassa -siis hieman kauempana kaupungista. Siellä sai kokea oikean iltapimeyden kun eivät katuvalot eivätkä mainosvalot heijastelleet horisontissakaan. Lapset tykkäsivät taskulamppuleikeistä. Kompuroipa mummu ja äitikin mettätiellä valonsäiettä kaipaillen.

Syysloman pimeydessä syntyi myös muutama cernit-koru. Ja keskeneräisiäkin yhä löytyy.





tiistai 26. lokakuuta 2010

Korutehtailua


Tänään tutustuin Cernitin saloihin Sinooperin kurssilla. Muutama koru tuli jo valmiiksi ja paljon korupohjia ja nappeja odottaa vielä paistamisiaan. Tässä ensikoruni ja laitan kuvia lisää kun koruja alkaa korutehtaaltani putkahdella lisää. Ihan kivaa tämäkin touhu ja hassua kun sai samoja leimasimia käyttää kuin kortteilussa.


maanantai 25. lokakuuta 2010

Aloita tänään, saata loppuun sitten joskus...

Äääh, miten voikin olla niin mukavaa aloitella kaikkia uusia projekteja! Mutta kun olisi vielä joku saattamassa ne loppuun.
Tuossa taas kuikuilin pöydällä lojuvia kutomuksiani ja huokailin... en kylläkään koskenut niihin -tietenkään.
Noistakin tulisi hienot pyörökaulurit kunhan valmistuvat....



Lisäksi kesken on kaulahuivi, jota teen tällä näppärällä telineellä. Telineen on valmistanut minulle appivanhempani puuverstaallaan ja anoppi opetti tämänkin taidon minulle! Suosittelen muuten... Ihana reikähuivi valmistuu yllättävän nopeaa. Yksi huivi jo valmiina kiitos ystäväni joka päätteli silloisen työn!!




Todelliset kädentaitajat


Vanha kaunis mietelause sanoo näin: "On vain kaksi kestävää perintöä, jotka kannattaa toivoa pystyvänsä antamaan lapsilleen -juuret ja siivet."
Haluaisinkin kirjoittaa näistä juurista, joita vanhemmat ja isovanhemmat meille antavat. Toisin sanoen tavat, perinteet ja taidot mm. ovat osa juuriamme.

Harmiksemme on katoamassa paljon arvokasta tietoa, taitoa ja osaamista kun emme enää istahda oppimaan ja ihailemaan ikäihmistemme taidoikkaita töitä. Onnekseni appivanhempani ovat näitä kädentaitajia ja olemmekin saaneet ihailla heidän puu- ja käsityötaitojensa tuloksia ihan arjessa. Lapsenlapsetkin ovat saaneet kokeilla ja seurata mummon ja vaarin kanssa erilaisia taitoja, joita itse en heille osaisi edes opettaa.



Haluankin nyt kunnioituksenosoituksena heidän taidoilleen esitellä muutaman ihanuuden, jonka he ovat meillekin tehneet.






sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Suklaata ja mietelauseita

Jotkut ihmiset osaavat yllättää. Ihaninta on saada lahja silloin kun ei edes osaa odottaa mitään saati vielä kiitoksien kera. Minäkö auttanut jotakuta?
Ja että toinen on huomannut ja ilahtunut!

Sain siis tänään yllättävän lahjan -suklaakonvehteja ja kortin, jossa kaunis mietelause:
"Ihmiset tarvitsevat eläessään kaksi sydäntä: pienen, joka on täynnä syvää hellyyttä, ja toisen joka on terästä." -Kahlin Gibran.

Kortin kiitoksista tulin todella iloiseksi ja hämmentyneeksi. Kuulemma sydämeni on täynnä syvää hellyyttä ja terästä. -Liioittelua, mutta saa hyvälle mielelle.

Nyt avaamaan konvehtia. Kiitos tuttavalleni!


lauantai 23. lokakuuta 2010

Turvallinen kukka

Tänään sain valmiiksi heijastinkukat, jotka kiinnitin ystäväni kutomiin Hello Kitty pipoihin. Voikos sen söpömpää ollakkaan.
Kukat leikattu Big Shotilla ja napit viimeistelevät ulkoasun.




"Maailma on positiivisten tosiasioiden kokonaisuus"

Joskus tuntuu illalla siltä, ettei ole saanut tehtyä mitään, mutta kun hieman miettii onkin tehnyt paljon. Paljon pieniä asioita. Ja jos ne listaa ylös voikin yllättyä ja saada uutta positiivista energiaa ja inspiraatiota. Olkoon tämä blogi minulle muistutus siitä.

Positiivista tänään: Aloitin blogin!